On taas se aika vuodesta, kun yritykset alkavat suunnitella Black Fridayta ja uusia strategioita myynnin maksimoimiseksi. Mutta tämä vuosi ei olekaan kuin mikä tahansa muu vuosi. Tämän vuoden Black Friday on toisenlainen kuin mikään muu Black Friday.

Maailmalla COVID-19 -rajoitusten ollessa voimassa, on selvää, etteivät hullut väkijoukot rynni tänä vuonna kauppoihin. Osa Yhdysvalloissa toimivista jälleenmyyjistä ovat jo ilmoittaneet sulkevansa ovensa kiitospäivänä – yksi osoitus siitä, mikä on tänä vuonna toisin.

Koronapandemia johti myös epätyypilliseen verkkokaupan piikkiin aikaisemmin tänä keväänä. Huippu jopa ylitti vuoden 2019 loppuvuoden myynnin. Vähittäiskauppiaat ovat ymmärrettävästi huolestuneita siitä, millainen vaikutus kevään piikillä on loppuvuoden myyntiin.

Black Friday on tänä vuonna verkossa

Varmaa on se, että tämän vuoden musta perjantai on verkossa.

Koronan ansiosta yhä suurempi osa asiakkaista istuu läppärinsä tai puhelimensa kanssa kotona valmiina saalistamaan tarjouksia. Siksi kauppiaat panostavat verkkokauppasivustonsa luotettavuuteen ja suorituskykyyn. Ja ilman fyysisen myymälän hälinää, eniten myyntiä kasvattavat ne, jotka voivat välittää ostosjuhlan jännityksen ja draaman digitaalisesti.

Auttaaksemme sinua menestymään tänä Black Fridayna strategia- ja konsultointiimimme on laatinut tarkistuslistan tärkeimmistä asioista, joilla preppaat verkkokauppasi. Olemme auttaneet asiakkaitamme viimeisen 10 vuoden ajan sivuston suorituskyvyn optimoinnissa ja verkkokauppamyynnin kasvattamisessa Black Fridayna. Viime vuonna asiakkaidemme keskimääräinen tilausvolyymi kasvoi 96% vuoden takaiseen verrattuna.

Näiden vuosien asiantuntemus on kiteytetty Black Friday -tarkistuslistaan, joka sisältää mm. seuraavia aiheita:

  • Tunnettuuden lisääminen
  • Oikeisiin kanaviin panostaminen
  • Hakunäkyvyyden ylläpito ja hakukoneoptimointi
  • Tilaustenhallinnan testaaminen
  • Varastonhallinta

Tänä vuonna – enemmän kuin koskaan – vaaditaan uusia tapoja houkutella ja ilahduttaa asiakkaita. Haasteena on jäljitellä tyypillisen Black Fridayn myymälän jännitystä, hälinää ja spontaanisuutta verkkokauppasivustossasi. Ja ottaen huomioon tämän vuoden epävarmuuden, menestys tulee ketteryydestä ja valmiudesta reagoida muuttuviin olosuhteisiin. Kaiken taustalle tarvitset vankan teknisen infrastruktuurin, jotta pystyt vastaamaan lisääntyneeseen liikenteeseen tarjoamalla silti asiakkaiden odottamia turvallisia ja luotettavia asiakaskokemuksia.

Nyt on aika aloittaa suunnittelu, jotta olet valmis vastaanottamaan asiakkaiden jonot virtuaaliseen kauppapaikkaasi.

Lataa verkkokaupan tarkistuslista tästä.

 

Haluatko apua liiketoimintasi digitalisoimiseen ja verkkokauppaan? Ota yhteyttä Vaimoon tästä!